Brändikuvauspäivän satoa

Meille yhteinen tekeminen on ensisijaista. Haluamme, että nykyiset ja tulevat asiakkaat näkevät meidät, tekemisemme ja brändin juuri sellaisina kuin oikeasti olemme – ihmisläheisenä, helposti lähestyttävänä, koko perheen parturi-kampaamona.

Alallamme on paljon kuvamateriaalia, tukkurit pitävät yllä omia kuvapankkeja ja parturi-kampaamotoimintaan liittyviä kuvia voi ostaa myös kaupallisista kansainvälisistä kuvapankeista. Kun viime vuonna uudistimme brändi-ilmettämme ja kirkastimme toiminnan sisintä visuaalisesti, meille tuli myös suuri tarve uudistaa käyttämäämme kuvamateriaalia juuri meidän näköiseksi.,

Järjestimme helmikuussa 2022 New Hairstore Vantaan Koivuhaan toimipisteessä New Hairstore brändin oman kuvauspäivän.  Päivän teemaksi valikoitui meille iskostuva ”koko perheen parturi-kampaamo”.  Malleja kuvaukseen ei ollut vaikea löytää – ne löytyivät työntekijöiden, yrittäjien ja asiakkaiden lähipiiristä, pikkulapsista ikäihmisiin.  Autenttinen ympäristö aidoilla henkilömalleilla teki tunnelmasta New Hairstoren brändihenkeä huokuvan.

 

Tunnelman taltioi Valokuvaaja Leena Waren, joka oli aiemmin tutustunut brändiin ja toiveisiin siitä mitä kuvilta toivottiin.
Leenalla on hieno kyky kuvata taidokkaasti olennainen ja saada se näyttämään juuri brändin arvojen mukaiselta.

Ja olihan meillä oli huippumukavaa, kertakaikkiaan hauska kokemus kaikille!  Ja tässäkin päästiin varmasti lähelle totuutta mitä todellisuus New Hairstoren parturi-kampaamoissa – tunnelma oli yhtälailla rento, hauska ja ihmisläheinen, tiukkaa ammattilaisuutta unohtamatta.